60-luvun Hiekkaniemi



TÄSSÄ ESIMERKKI OMAKOHTAISESTA KORPIKANSAN KERTOMUKSESTA!

Pyysimme "KERTOMUS SUOMENHEVOSESTA" -päivämme 18.9.12 emäntää Anneli Kuusista kertomaan, millainen oli hänen lapsuutensa Hiekkaniemen talossa Patajärven rantatönnäällä 60-luvulla.
Anneli meni Tikkalan kouluun 1969. Sulan aikaan hän yleensä souti kouluun, sillä tietä ei vielä ollut. Talvella hän hiihti. Patajärven pohjoisrannalle tuli sähkö, tie  ym. poikkeuksellisen myöhään. Se ei kuitenkaan paljon Annelia haitannut, kuten tarinasta ilmenee!   (-J.L 11.9.12)
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


 

Anneli Kuusinen:

Lapsuuteni Hiekkaniemessä Tikkalan kylässä Korpilahdella

Synnyin 1960-luvun alussa maalaistalon tytöksi Patajärven pohjoisrannalle. Minulla oli ennestään yksi sisko, joka oli yli 10 vuotta minua vanhempi. Syntymäni ajoittui pimeään vuodenaikaan, jolloin jäät olivat vasta vahvistumassa. Kotini sijaitsi paikassa, johon ei ollut tietä eikä sähköä, ei myöskään vesijohtoa eikä puhelinta. Minut työnnettiin kopassa vilttiin käärittynä potkurilla heikkoja jäitä pitkin kotiin kun tulin sairaalasta.
 
Asuimme silloin yli 100 vuotta aiemmin rakennetussa talossa ja siinä oli kaksi kamaria, joissa tarkeni talvella jotenkuten. Tuvassa vesi jäätyi sankoon kovilla pakkasilla, vaikka siinä oli iso leivinuuni. Ensimmäisen talven vietin kapaloituna kopassa ja häkkisängyssä. Kesällä aloin opetella kävelyä ja konttausta uuden talon rakennustyömaalla, josta tuli meille koti.

Uuteen taloonkaan ei heti tullut mitään mukavuuksia, mutta likaviemäri oli ja kaasuvalot. Ruokaa keitettiin joko puuhellalla tai kaasuhellalla. Saunassa käytiin rannassa vanhassa savusaunassa, johon oli laitettu kertalämmitteinen kiuas. Vesi otettiin järvestä niin kesällä kuin talvellakin ja pyykit pestiin siellä puisella pyykkikoneella, jota kierrettiin kammesta. Pyykit huuhdottiin järvessä. Kerran saunan pärekatto syttyi tulee kesällä kun oli kuiva aika. Onneksi saatiin sammutettua sangoilla vettä katolla heittämällä, koska palokuntahan ei olisi päässyt meille kun ei ollut autotietä. Hevosella ja traktorilla meille pääsi kesällä huonoa tietä pitkin jyrkän Piilolan mäen yli ja talvella jäätietä Tikkalaan. Lähin puhelin oli kilometrin päässä ja siellä käytiin soittamassa, jos tarvittiin esimerkiksi eläinlääkäriä. Oma puhelin tuli meille kun menin kouluun.

Perheeni eli karjataloudesta ja metsätaloudesta. Meillä oli enimmillään viisi lehmää, joita äitini lypsi käsin. Maito jäähdytettiin kaivossa tonkassa, joka pudotettiin sinne köydellä. Meijeriin maito vietiin maitoautolla, joka keräsi tonkat kyytiin ja toi tyhjät tilalle. Niissä luki punaisella maalilla kirjoitettuna omistajan nimi. Isäni vei maidon maitoautolle Laukkalaan kesällä kottikärryillä ja moottoriveneellä, talvella hevosreellä. Matkaa oli melkein kilometri. Tonkat painoivat kymmeniä kiloja yhteensä täynnä maitoa ollessaan. Samalla reissulla käytiin ostamassa ruokatarpeita Mehtosen kaupalla, jossa oli alkuun kauppiaana Onni, myöhemmin Matti Mehtonen ja se sijaitsi alkuun eri paikassa ja kuin nykyinen kauppa.

Ravinto karjalle saatiin omista pelloista, joita oli viitisen hehtaaria. Olin mukana seivästämässä ja ajamassa talliin heinää jo alle kouluikäisenä. Ongelmana oli vain etten ylettynyt talikolla seipään yläpäähän ja siksi heinät menivät ohi ja tippuivat maahan takaisin. Tappien laitossa olin nopea ja autoin muita. Sama tilanne oli kaura- ja ohrapellolla. Niitä viljeltiin myös karjan rehuksi. Vilja tuleennuttuaan niitettiin alkuun hevosniittokoneella tai viikatteella ja myöhemmin traktorikäyttöisellä niittokoneella ja seivästettiin. Kuivuneet oljet ajettiin puimalaan, jossa ne puitiin puimakoneella. Alkuun sitä pyöritettiin maamoottorilla, sen jälkeen traktorilla, joista ensimmäinen oli Valmet 20. Sen tehot ja vauhti eivät päätä huimanneet, mutta totteli käskyjä paremmin kuin pahansisuinen hevonen. Puimalla saadut jyvät jauhettiin kotitarvemyllyllä karheaksi jauhoksi, jota  annettiin vedellä suurustettuna hevoselle ja lehmille ruuaksi heinien lisäksi.

Aivan pienenä olin navetassa mukana pahnakopassa kun isä ja äiti tekivät navettatöitä aamulla. Menin usein illallakin navettaan mukaan leikkimään pienten vasikoiden kanssa, joille syötin heinää ja annoin vettä juotavaksi. Joskus pienet vasikat imivät sormeani ja niiden kieli tuntui karhealta. Kesällä saatoin lehmiä laitumelle lypsyn jälkeen aamuisin ja illalla olin hakemassa niitä takaisin navettaan ennen lypsyä.  Navetassa oli lehmien lisäksi lihamullikoita ja kissoja. Joskus meillä oli myös kesäkanoja.


Tikkalan koulun 2. luokka 1970. Minä olen toinen vasemmalta
alarivissä.Opettajamme olivat Tuulikki ja Eero Huntus.

 

Radiosta kuuntelimme Viisastenkerhoa


Meillä ei ollut televisiota pienenä ollessani ollenkaan, koska ei ollut sähköä. Illat kuluivat radiota kuunnelleen, tosin sieltä ei tuntunut tulevan muita kuin uutisia, säätiedotuksia ja iltahartaus. Viisasten kerhoa myös kuunneltiin ja lauantai-iltana Lauantain toivotut levyt.  Äiti kutoi talvi-iltoina sukkia ja lapasia ja minä virkkasin patalappuja ja myöhemmin jopa parisängyn peiton kalastajalangasta.

Vanhemmat menivät aikaisin nukkumaan kun aamulla oli herätys navettaan viimeistään kuudelta että maidot ehti jäähdyttää ja viedä sitten maitoautolle yhdeksään mennessä. Iltaisin käytiin kylässä naapureissa, joita oli  yksi vajaan puolen kilometrin päässä, kaksi kilometrin päässä. Lähin tyttökaveri asui koulun luona lähes 3 kilometrin päässä, joten iltaisin en kavereita tavannut enää koulun jälkeen. Joskus menin yöksi kavereiden luokse varsinkin syksyisin ja keväisin kun kuljimme pyörällä kouluun. Isoisäni isä Oskari Hiekkaniemi oli ollut perustamassa Tikkalan koulua ja isoisäni Kalle oli koulun  ensimmäisiä oppilaita 1900-luvun alussa. Myös äitini Hilja kävi saman kansakoulun 1930-luvulla ennen sotaa.

Niin, maantie tuli sinä syksynä valmiiksi kun lähdin kouluun, 1969.  Se oli juhlallista kun maitoauto alkoi kulkea vierestä ja posti ja kauppa-auto toivat tavarat ihan kotiin saakka. Elämä alkoi helpottaa ja kaverit pääsivät tulemaan luokseni käymään paremmin. Autoa vanhemmillani ei ollut koskaan. Tien valmistuttua käytiin kylässä traktorilla tai potkurilla. Linja-autolla pääsi kirkonkylään ja kaupunkiin kerran päivässä.
Lähinaapureiden lapset olivat ainoat seuralaiseni alle kouluikäisenä. Heistä vain yksi oli oman ikäiseni, nykyinen koulutaksikuski Jari Riikonen. Hänen kanssaan leikittiin autoilla ja traktoreilla ja kesäisin uitiin meidän rannassa, jossa oli hyvä hiekkapohja. Siihen saakka käytettiin uimarengasta kun opittiin uimaan. Paikalla ei ollut koskaan ketään aikuista vahtimassa meitä. Isommat lapset pitivät lukua yllä että päitä oli aina sama määrä pinnalla.

Kotona Hiekkaniemessä 1970, siskoni
 on päässyt ylioppilaaksi.

Metsämansikoita kasvoi valtavat määrät naapurin saunan takana ja niitä kerättiin punaisiin peltimukeihin ja kotona mukiin kaadettiin maitoa ja sokeria se oli herkullista mansikkamaitoa sitten. Joskus kerättiin myös mustikoita ja syötiin niitä samalla tavalla tai talkkunoiden kanssa. Talkkunavelli maitoon tehtynä oli jokapäiväistä kesäruokaa meillä. Sitä syötiin serkku-Ollin kanssa kilpaa. Hän vietti lapsuutensa kesät meidän rannalla naapurimökillä ja me oltiin aina yhdessä. Sain häneltä vanhoja vaatteita ja niissä kuljin kansakouluajastakin suurimman osan. Kerran tai kaksi vuodessa käytiin kaupungissa taksilla tai linja-autolla ostamassa uusia vaatteita kevät- tai joulujuhlaan.

Mummo piti esikoulua minulle ennen kouluun menoa. Olin innokas lukemaan, laskemaan ja tekemään käsitöitä. Osasin lukea suoraan ja kirjoittaa ja laskea peruslaskut jo kouluun mennessäni. Liikunta ja musiikki ja piirtäminen eivät olleet yhtä vahvoja lajeja enkä niissä pärjännyt myöhemminkään. Uskontoa mummo opetti isosta perheraamatusta tarinoita lukemalla ja virsiä ja muita hengellisiä lauluja laulamalla. Mummo oli hyvä laulamaan, mutta minä en kuutosta enempää laulusta saanut koskaan. Se jäi harmittamaan. Mummon tekemä lihakastike oli maailman parasta ja silloin söin mummolassa ruuan kun sitä oli tarjolla. Talvella hiihtelin itse tehtyjä latuja pitkin kuutamossa alkuun siskoni pellinpalasella paikatuilla puusuksilla, toisella luokalla sain joululahjaksi omat puusukset, joilla hiihtelinkin sitten aikuiseksi asti. Voitin jopa kerran hopeaa piirikunnallisissa kisoissa.


 Heinää tekemässä 70-luvun puolivälissä.


Aika ei käynyt pitkäksi, vaikka virikkeitä ei paljoa ollutkaan. Koulussa näki kavereita ja koulun kirjastosta ja Terveystalolla olleesta kyläkirjastosta lainasin kirjoja, joita luin useamman viikossa, välillä koulun oppitunneillakin kun olin sen verran nopeampi tekemään tehtäviä että jäi aikaa muuhunkin mm. hölmöläissatujen lukemiseen. Neljännen luokan jälkeen pyrin ja pääsin oppikouluun. Siihen loppui maalaistyttönä olo. Piti alkaa näyttää isolta ja muutinkin sitten jo yläasteella ollessa kirkonkylälle asumaan serkkuni kanssa. Mummo kuoli kun olin lukiossa ensimmäisellä, pappa kun olin jo lähtenyt Kuopioon opiskelemaan. 

Vanhemmat jatkoivat tilan pitoa eläkkeelle jäämiseensä saakka 80-luvun lopulle. Kävin kesälomilla auttamassa heitä heinätöissä ja puinnissa mahdollisuuksien mukaan. Tykkäsin ja tykkään vieläkin ruumiillisen työn tekemisestä liikuntamuotona. Myös marjastus ja sienestys olivat mukavia puuhia, joista sai ruokaa sitten talveksikin. 

Sähköt meille tuli kun olin lukiossa. Kävin siis melkein ylioppilaaksi kaasuvaloilla enkä koskaan ole oppinut tykkäämään television katselusta vaikka telkkari tulikin sitten saman tien kun sähkötkin. Lapsuudesta jäi paljon mukavia muistoja ja kansakoulun koulukavereiden kanssa on pidetty viime vuosinakin edelleen luokkakokouksia. Meitähän oli viisi meidän luokalla: Majalan Jyrki, Rantamäen Sirpa, Järvisen Ulla, Rimmin Tiina ja minä. Tänä vuonna (2012)  täytetään kaikki 50 vuotta. Ei ikinä uskoisi!

Anneli Kuusinen 11.9.2012




Hiekkaniemen pelloilta, albumistamme:


 Antero ja Laina Hiekkaniemi rukiinleikkuussa
40-luvun alkupuolella, sota-aikaan. Antero on 
ilmeisesti lomilla rintamalta.  

Kahvihetki rukiinleikkuussa. Leikkuun alku oli juhlahetki,
 johon otettiin kamerakin mukaan.


Turnipsia nostamassa 40-luvun lopussa Hanna ja Hilja Hiekkaniemi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti